Yhä syvemmälle syksyyn

Miltei joka päivä sataa ja poltamme päivittäin tulta keittiön uunissa. On hämärää etenkin iltaisin ja tuntuu kuin uisimme syvissä hiljaisissa vesissä. En silti koe tätä syksyaikaa masentavana. Välillä kuitenkin sadekuurojen lomassa aurinkokin pilkistää. Ilmassa on raikkautta ja kirpeyttä joka tuntuu hoivaavan sielua.

Talkoolaisviikonloppu sujui hyvin. Talkoolaisia tosin tuli lopulta vain kolme, mutta he olivat sitäkin tehokkaampia. Aura ja Satu häärivät niin keittiössä kuin pihallakin ja Sakari tyhjensi sekä pesi veneen.
Sunnuntaina päivärukouksessa Riitta luki lähtösiunauksen talkoolaisille. Meillä oli myös tilaisuus osallistua reipashenkiseen kansanmusiikkimessuun Kangasalan kirkossa.

Kuluneella viikolla myös Sinapinsiemenen hallitus piti kokouksensa Ukinrannassa. Kairavuot olivat täällä pari päivää. Mukana oli myös pikkuinen Kairavuo, joka on varsin ilmeikäs ja mukavalla tavalla vilkas lapsukainen.

Yhtenä päivänä täällä vieraili diakoni- Ulla joka toi todella makeita punaposkisia omenoita.

Kappelissa olen viime päivinä pysähtynyt katsomaan vierekkäin olevia Neitsyt Marian ja Kristus Kaikkivaltiaan ikoneja. Kristus Kaikkivaltiaan ikonin vieressä on myös Jeesuksen pikkusisarten lahjoittama Jeesus-lapsi. Tässä ovat ne kaksi tapahtumaa, joiden välillä kaikki kristillisessä kirkossa viime kädessä tapahtuu. On toisaalta Jeesuksen ensimmäinen tuleminen kun Jumala syntyy ihmiseksi Neitsyt Mariasta. Tähän sisältyy valtava läsnäolon lupaus. Jumala ei milloinkaan hylkää meitä. Kaiken päätöksenä on Kristuksen toinen tuleminen maailman hallitsijana aikojen lopulla. On varmuus siitä, että hyvä lopulta voittaa, vaikka siltä ei aina maailman menoa seuratessa tunnu. Näiden kahden kiintopisteen, Kristuksen kahden tulemisen, välillä on meillä jokaisella oma osamme. Meillä on kaikilla tehtävä ja elämällämme tarkoitus osana Jumalan suurta pelastussuunnitelmaa. Jumala käyttää meitä kaikkia työtovereinaan. Se kertoo siitä kuinka paljon Jumala lopultakin luottaa meihin. Jumala  on valmis ottamaan riskin ja antamaan ihmiselle mahdollisuuden. Suuren suunnitelmansa Hän laskee vajavaisten ja keskeneräisten ihmisten kannateltavaksi.
Yrjö R.

0 Kommentit to “Yhä syvemmälle syksyyn”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.