3.1 tulimme illan suussa Ukinrantaan, kotiin. Mutta jatkoin heti matkaani Ouluun, jossa äitin 85v. oli jo huonossa kunnossa sairaalan saattohoito-osastolla. Sain kuitenkin viettää äidin kanssa muutaman päivän ja mikä ihmeellisintä, antaa hänelle pyhää ehtoollista hänen viimeisinä tajuissaan olo tunteinaan. Sitten valvoin äidin vierellä loppiaisen jälkeisen yön. Lauloin virsiä ja Taizelauluja ja muistelin kaikkea mukavaa ja hienoa, jota olin äidiltä saanut ja oppinut, perinyt.

Muistelua syvensi vielä se, että olin edellienä iltana äidin eteisen komeron yläkaapista löytänyt ison pahvilaatikon kirjeitä. Ne oli kaikki ne kirjeet, mitä yksityisesti olin hänelle lähettänyt v. 1984 lähetyskurssista asti ja kaikkina noina 15 Afrikan vuotena. Kirjoitin äidille noin kahden viikon välein sieltä.

Lauantaina Lari Tampereelta tuli Ouluun. Liisa lähti päivä junalla Tampereelle ja sisareni ja veljeni ja heidän lapsensa vuorottelivat äidin sängyn vierellä. Lari jäi yöksi äidin viereen yksin, kunnes äitini kauniisti ja rauhallisesti nukkui pois neljän aikaan aamuyöstä. 

Yksi aikakausi on päättynyt minun elämässäni. Se oli pitkä ja pääsääntöisesti hyvä. Olla lapsi, olla tytär, olla kuopus, omistaa äiti. Nyt odottelemme Annan(esikoisemme) tuloa Uudesta Seelannista. Myös Atte tulee Dubaista. Kaikki äitini 13 lastenlasta haluavat tulla hautajaisiin Ouluun ensi lauantaina.

Koko viikon on satanut lunta. Äidin kuvan vierellä uskomattoman kaunis kukkakimppu ja edessä kynttilä. Leivoin tänään pullaa ja toscakakkua kun tuli vieraita. Äitini teki niin aina kun menimme sinne. Huomenna tulee tansanialaiset ystävämme. He tulevat “tuomaan lisää elämänvoimaa” sanomaan polet(=osanotto) ja istumaan hetken kanssamme, rukoillemaan.

Ukinranta on hiljainen. Talkoolainen Liisa on siivonnut taloa ja odottelemme kuun lopussa nuorten aikusten pyhiinvaellusviikonloppua. Elämä jatkuu… Minun elämäni  ei koskaan kuten ennen, mutta jatkuu….

riitta

 Peppi viettää joulua Ukinrannassa läheistensä kanssa. Ukinranta on silloin ”luostari” (closed). Yrjö on  Joulun ja Uudenvuoden tienoon kotonaan Uudessakaupungissa. Mutta on hauska, että aina silloin tällöin taloon tulee niitä, jotka ovat tottuneet käymään jo Morbackassa. Niinpä tässä joulun alla taloon tupsahti Liisa, joka vietti aikanaan muutaman viikon kanssamme Morbackassa. Hän on luvannut olla talonvahtina, kun me olemme Etelän mailla.

 Olen tämän vuoden Kauneimpien joululaulujen ”lyhyessä puheessa” muistellut ensimmäistä jouluamme Kilimanjaron rinteillä Tansaniassa. Niiltä ajoilta on sykähdyttävimmäksi joululauluksi jäänyt SKYn levyllä aikanaan julkaistu ”Mitenkä pitkänpitkä tie / lie joka Beetlehemiin vie”. 

Olemme monta kertaa saaneet tehdä nelivetomaasturilla hankalissa kehitysmaaolosuhteissa tuon pitkänpitkän matkan Beetlehemiin. Oppilaittemme, työtovereittemme, evankelistojen, ja seurakuntalaisten vaatimattomissa kodeissa olemme monenmonta kertaa saaneet kokea, että on ”lapsi kotona, oljilla pikku vuoteessaan”.  On se vaan niin kumma kuinka Kristus onkaan kohdattavissa jotenkin selvemmin siellä missä olot on vaatimattomat ja yksinkertaiset. Missä ei tarvitse kiinnittää huomiota ulkonaiseen, vaan saa keskittyä olennaiseen, ihmiseen ja hänen elämäänsä. Taidan jo toistaa itseäni, kun sanon, että Joulunkin salaisuus on löydettävissä Taizén laulun sanojen mukaisesti -  ”Missä rakkaus ja laupeus, siellä Jumala”.

Rauhallista, hiljaista Joulua ja Jumalan läsnäolon siunausta Uudelle vuodelle!

Olkki

Vielä nytkin esim. kappelinhiljaisuudessa tuntuu pieni nytkähdys koko talossa. Ja kesällä katselimme vähän holestuneena talon kivijalkaa, eikö siinä näykin pieniä murtumia. Näinköhän koko talo kellahtaa joskus Ukkijärveen.

Jotenkin olen alkanut verrata noita suuria rekkoja ihmisiin. Ihmisiin jotka ovat vaikuttaneet elämääni syvästi, nytkäyttäneet minua hieman, saaneet maan allani järkkymään. Eikä siinä taida olla mitään pelottavaa. Nuo ihmiset vain vaikuttavat minuun, jättävät ehkä jäljen minuun, ehkä särkevätkin osan minua. Ja hyvä niin. Onhan näitä muuria rakenneltu ympärille niin usein ja niin turhaan.

Autot jatkavat kulkuaan tuossa Ruutanantiellä. Jokaisena vuorokauden hetkenä. Suuria ja pieniä, nopeita ja hitaita, ketteriä ja kömpelöitä. Ja joku niistä nytkäyttää meitä painollaan, raskaudellaan, voimallaan.

Reilut tuhat henkeä on tänäkin vuonna vieraillut Ukirannassa. Useimmat jättävät jonkun jäljen, enemmänkin kuin vain nimen vieraskirjaan. Mutta jotkut heistä ovat nytkäyttäneet enemmän, saaneet pienen murtuman minussa suurenemaan, muurin hajoamaan. Särkyneestä raosta näkyy valon säde. Toivottavasti molempiin suuntiin.

Siunattua adventin aikaa sinulle, valoa pimeyden keskelle.

Riitta

Edellisessä viikonvaihteessa Grand Champin kävijät kokoontuivat tääällä viettäen aikaa yhdessä ja kokien samalla hengellistä yhteyttä.

Päättyneen viikon lauantaina ja eilen sunnuntaina täällä pidettiin Mystikko-sarjaan liittyvä seminaari, jossa Peppi kertoi meille Ignatius Loyolasta ja hänen spiritualiteetistaan. Saimme myös tehdä joitakin Ignatius Loyolan hengellisiä harjoituksia. Kappelissa osallistuimme rukoushetkiin, joiden rukouksissa oli otettu vaikutteita pyhältä Ignatiukselta. Koko tapahtuma huipentui Messuun omassa kappelissamme sunnuntaiaamuna. Niin Ignatius kuin Pyhä Franciscuskin tähdentävät Pyhimmän Sakramentin merkitystä. Tuntui hienolta kuulla omalla kohdallaan sanat `Kristuksen ruumis´ sen jälkeen kun Olkki oli pyhittänyt Ehtoollisaineet.

Tällainen tilaisuus haastaa meitä jokaista myös tarkistamaan omaa käsitystämme Loyolasta ja jesuiitoista. Moniko esimerkiksi tietää, että Loyola joutui ainakin kuudesti inkvisiton eteen epäiltynä mm. luterilaisuudesta. Topeliuksen Välskärin kertomuksista tuttu hahmo Isä Hieronymus, jolla on tikari ristiin piilotettuna, ei todellakaan vastaa todellisuutta. Hän muistuttaa ulkoiselta olemukseltaan enemmän kerjäläismunkkia ja lieneekin vain Topeliuksen laatima kuvitteellinen esimerkki sellaisesta kristitystä, jolle moraali on pelkkä neuvottelukysymys.

Näin asiaan vihkiytymättömälle monet Ignatius Loyolan laatimat harjoitukset tuntuivat vähän bibliodraamaa muistuttavilta. Niistä tuntuu saavan joka kerta uusia näkökulmia vanhoihin miltei puhki luettuihin Raamatun teksteihin. Kun nämä harjoitukset ovat omiaan innostamaan yhä syvempään Raamatun tutkimiseen ja ymmärtämiseen, voidaan niitä todella pitää hengellisesti hyödyllisinä.

Tuula teki keittiössä osin Riitan ja Liisan avustamana meille yksinkertaista, mutta maukasta ruokaa seminaarin aikana.

Mystikoiden tutkiminen ei suinkaan lopu Ignatiukseen, vaan jatkoa seuraa. Tästä onkin hyvä matkata eteenpäin.

Ennen nimitettiin Pyhäinpäivää Pyhäinmiestenpäiväksi. Tämä on kuitenkin epätarkka ilmaus, sillä pyhissä ihmisissä lienee vähintään yhtä paljon naisia kuin miehiäkin. Jokaisella aikakaudella ja jokaisella kirkolla on omat esikuvalliset hahmonsa, joiden elämästä saadaan rohkaisua omaan kilvoitukseen. Katolinen kirkko julistaa pyhiä kahdessa eri vaiheessa. Ensin julistetaan autuaaksi, jota saa kunnioittaa pyhänä paikallisesti ja sitten kanonisoinnin jälkeen pyhä tulee kirkon yleiseen kalenteriin. Yksi hiljattain autuaaksi julistetuista on paavi Johannes Paavali II, jonka muistopäivä on tullut myös Suomen katolisen kirkon kalenteriin 22.10. Onhan hän historian ainut Suomessa vieraillut paavi tähän mennessä. Konservatiivisena pidetty paavi herätti mediassa paljon keskustelua. Tällöin kuitenkin usein unohdetaan hänen merkittävä ekumeeninen panoksensa. Ajateltakoon esim. suomalaisten kirkon johtajien toistuvia ekumeenisia vierailuita Roomaan veljeyden ja ykseyden hengessä.

Ignatius Loyolasta on kauniisti sanottu, että hän itse muuttuu kuin läpinäkyväksi, kun hänen elämäänsä perehdytään ja Kristus pääsee kirkkaana esiin. Tämä on varmaankin kaikkien pyhien elämän lopullinen tarkoitus. Pyhät ovat kuin lasimaalauksia, joiden kauneus tulee esiin vasta, kun valo niiden kautta loistaa. Siksi luterilainen Augsburgin tunnustuskin toteaa, että pyhiä on uskomme vahvistamiseksi muisteltava.

Pyhiin ihmisiin eivät kuitenkaan kuulu vain ne joiden muistoa kirkko liturgisesti viettää. Uudessa testamentissa kutsutaan kaikkia kristittyjä pyhiksi. Näin ei tehdä siksi, että elämämme aina olisi erityisen pyhää, vaan siksi, että Kristus, joka on meidät kutsunut, jatkuvasti kulkee kanssamme ja tekee meissä työtään. Olemme totisesti kaikki raadollisia ja keskeneräisiä. Ja silti on keskellämme pyhyyden todellisuus.
Yrjö R.

Sitten muistikuvat alkoivat valtaa mieltä. Olen kuullut,että OL Opiskelijoiden lähetysliitto oli viime vuosisadan alkupuolella AVL eli akateemisten vapaaehtoisten liitto, ja jos siihen liittyi lupautui lähtemään -jos voi- lähetystyöhön joskus valmistuttuaan opiskeluista. Joku kertoi ,että oli pannut nuorena opiskelijana nimensä AVL:n liittymislistaan ja häntä oli huimannut ajatus liittyä tähän joukkoon! Samoin kun aloimme 70 luvulla opiskella, oli aika vaarallista tai ainakin uskaliasta liittyä radikaaliin SKY:n alajärjetöön YKYyn.

Kaikki tälläiset “vaaralliset liittymät” taitavat olla jo kristillisellä puolella historiaa? Vai onko? Facebookissa sain kutsun mennä tiistai-iltana(joka kk viimeisenä) jonnekin tiettyyn paikkaan Hlsingissä.Fransiskaaniveljien ideana tullut meille asti, että olisimme vain näkösällä jonkinlaisen rauhantuojan, oikeudenmukaisuuden ja myötätunnion eleenä yhdessä edes tunnin kuussa. Ei kovin vaarallinen liittymä, mutta jotain kuitenkin, josta voisi syntyä jotain, mitä ehkä Sinapinsiemenessäkin taas kaipaisimme.

Haluaisin oikeasti,että Sinapinsiemenjäsenyys olisi jotain radikaalia ja vaihtoehtoista, sellaista, että joitakin aristaisi liittyä meihin! Luin aamurukouksessa taas Jesajaa:” Toisenlaista paastoa minä haluan….että katkotte orjuuden siteet. lopetatte sormella osoittelun……! Voi, niin paljon olisi vielä työtä näissä vaarallisten liittymien teillä!

riitta

Syksy etenee kaiken aikaa. Rannan salavien oksat alkavat olla jo suurelta osin tyhjiä ja kurottuvat taivasta kohti kuin rukoukseen ojentuneet käsivarret.

Lauantaina Lari kävi täällä perheineen. Nea otti aktiivisesti osaa hetkipalvelukseen kappelissa ja lauloi mukana innokkaasti niin laulut kuin psalmivuorolaulun säkeetkin.

Liisa muutti tänään Lahteen. Toivomme hänelle siunausta ja menestystä siellä. Salin ikkunoissa roikkuvat yhä siniset ikkunalamput, joiden auringon haalistamaan pintaan Liisan onnistui loihtia uusi kuviointi.

Olemme juuri ohittaneet Pyhän Avilan Teresan muistopäivän. Monet muistavat hänet lukuisna valokuvajäljennöksinä levinneestä Berninin veistoksesta Pyhän Teresan hurmio, joka kuvana tuntuu  herättävän useissa ihmisissä hieman ristiriitaisia tunteita. Teresa oli kuitenkin samaan aikaan sekä käytännöllinen Paljasjalkaisten karmeliittojen sääntökunnan organisaattori yhdessä Pyhän Ristin Johanneksen kanssa että myös profeetallinen totuuden torvi ja näkijä omana aikanaan. Eikä hänen parannussaarnansa maallistuneille ihmisille ole tänäänkään menettänyt koskettavaa ajankohtaisuuttaan. Aina on se vaara, että kaiken turhan rientämisen keskellä kadotamme hengellisen lukutaitomme ja kykymme kuunnella hiljaa Jumalan tahtoa.

Tänään söimme Leenan tekemää Pyhän Luukkaan päivän kakkua. Evankelista Luukas on tallentanut monia Jeesuksen ehkä kauneimmista opetuksista kuten esim. kertomus tuhlaajapojasta, joka möhlittyään ihan kaiken sai kuitenkin palata rakastavan Isän luo.
Kaunis vanha legenda kertoo, että Luukas oli paitsi lääkäri myös maalari, joka teki ensimmäisen Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta kuvaavan maalauksen. Joissakin maalauksissa on kuvattu Maria istumassa mallina ja Luukas maalarinvälineineen. Kauniimpiin legendoihin sisältyy totuuden siemen, joskin se voi olla kätkössä. Luukkaan tapauksessa se on oikea totuuden kultajyvä, sillä hänen evankeliumikirjastaan löytyvät sanoin maalattuina parhaat joulukertomukset ja kertomukset enkeli Gabrielin käynnistä Marian luona. Samoin löytyvät monet kuviin ajatuksissamme yhdistyvät liturgiset tekstit kuten Marian kiitosvirsi, Simeonin kiitosvirsi ja Sakariaan kiitosvirsi. Näiden kautta Luukas on avannut taivaan kirkkauden loistamaan keskellemme.
Legendan mukaan Luukas kuoli marttyyrina. Kuolintavasta on vähän eri versioita, mutta lähellä kotiseutuani Rauman kirkossa esitetään Luukkaan kuvan yhteydessä, että hänet hirtettiin.
Legendan tieto marttyyrikuolemasta voi sinänsä olla tosikin, sillä Jeesus itse viittaa siihen, että Hänen oppilaansa juovat saman maljan kuin Hänkin.
Pyhät sanat, pyhät symbolit, pyhät kuvat kuuluvat yhteen. Mutta vasta kun kuuntelemme niiden ääntä hiljaisuudessa ne maalaavat sydämeemme taivaan.
Yrjö Rosendal

Tulin tänään tavalliseen tapaani kappelin aamurukouksessa katselleeksi Ristiinnaulitun kuvaa alttarin päällä. Risti-ikonissa Jeesus näyttää nukkuvan kuoleman unta silmät suljettuina. Tämä eroaa monista läntisistä esityksistä, joissa kuvataan Kristus elävänä ja kärsivänä. Kärsimysmystiikan hengessä saattaa Kristuksen piina olla kuvattu jopa pelottavan realistisesti. Risti-ikonin Kristus on kuitenkin samalla voittanut hallitsija, joka tuntuu levittävän kätensä siunaukseen. Ehkä tässä itäisessä kuvaamistavassa on viisautensa. Kristuksen piina jää syvimmiltään salaisuudeksi jota ei voi kuvana täydellisesti esittää.

Leudot syyspäivät lipuvat tasaisena virtana ohitsemme kuin helmet rukousnauhassa.

Söimme pari päivää sitten viimeiset kesäkurpitsat. Ehkä tämäkin on merkki siitä, että syksy on tullut.

Syyskuun lopulla vieraili luonamme Taizén veli Norbert. Yhä uudestaan saamme ihmetellä sitä elämänmyönteisyyttä joka näistä luostariasukkaista säteilee. Luostarielämä ei näytä lainkaan olevan niin synkkää ja ilotonta kuin moni saattaa ajatella, vaikka tietysti maailmassa on hyvin monenlaisia luostareita ja sääntökuntia. Syvä ilo kuitenkin lähtee yhteisöllisyydestä ja vapaaehtoisesta sitoutumisesta, joka on vieras itseensä käpertymiselle tai moralismille.

Saimme tässä yhtenä päivänä myös erän koivuisia polttopuita. Todella hyviä! Niiden rinnalla olemme myös polttaneet salavaa, jota meillä on jonkin verran varastossa. Salava palaa melko hitaasti, mutta tuntuu lämmittävän hyvin. Takkatulen lämpö on yksi niistä mieluisista asioista, joita syksyyn liittyy.

Aina silloinkin kun Kristus näyttää nukkuvan tai olevan voitettu, hän kuitenkin hallitsee ja näkee kaiken, katsellen lempein silmin meitä hänen opetuslapsiaan. Joskus joudumme kipeästi huomaamaan keskeneräisyytemme, mutta Jumala ei silti meitä hylkää vaan pysyy Jeesuksen kautta meidän luonamme arjessa ja juhlassa. Kiitämme myös jokaisesta ihmisestä, joka osallistumalla rukoushetkiin tai talkoolaisena tahtoo kokea kanssamme yhteyttä Kristukseen.

Yrjö Rosendal

Töitä on paiskittu ennekin ja koko ajan paiskitaan, mutta ei säännöllisesti ja arkena. Peppi on myös hyvin varattu ja emme taida häntä lokakuussa paljon nähdä täällä Ukinrannassa. Olkki hoitaa Messukylässä omaa virkaansa ja siksi onkin todella tärkeää, että täällä on Yrjö. Eilenkin pistäytyi kolme vierasta hetkipavelukseen päiväsaikaan. Jos Yrjö ei olisi täällä, olisi ovella turhan usein lappu”päivän rukoushetkeä ei pidetä”.

Viime viikonloppuna totetutui pitkästä aikaa hilajisuuden retriitti fransikaanisessa hengessä. Oli taas ihanaa laskeuta retriitin hiljaisuuteen, jakaa ja nauttia ehtoollista eli ” jakaa leipää päivän murtautuessa esiin” kuten kelttiläisissä rukouksessa sanotaan.

Tosin minun laskeutumiseni ei ollut ihan sataprosenttista sillä keittön emäntä vaihtui yllättäen perjantaina. Ja vaikka emäntiä oli kaksi(Kiitos Seija ja Tuula !) on keittön puolella omat jännityksensä, jos kaikki viime tingassa muuttuu.

Nyt on kuitenkin matopurkit kerätty pihalta pois. Viisi isoa omenaa pienen pienessä omenapuussamme ja iso kasa polttopuita kastattuna liiterissämme. Valmistaudumme kylmään ja talveen. Odotamme kaikkea sitä runsautta, mitä Herrallamme on meille varattuna tänä kaamoskautena.

Siunattua lokakuuta teille kakkille t riitta

Talkoolaisviikonloppu sujui hyvin. Talkoolaisia tosin tuli lopulta vain kolme, mutta he olivat sitäkin tehokkaampia. Aura ja Satu häärivät niin keittiössä kuin pihallakin ja Sakari tyhjensi sekä pesi veneen.
Sunnuntaina päivärukouksessa Riitta luki lähtösiunauksen talkoolaisille. Meillä oli myös tilaisuus osallistua reipashenkiseen kansanmusiikkimessuun Kangasalan kirkossa.

Kuluneella viikolla myös Sinapinsiemenen hallitus piti kokouksensa Ukinrannassa. Kairavuot olivat täällä pari päivää. Mukana oli myös pikkuinen Kairavuo, joka on varsin ilmeikäs ja mukavalla tavalla vilkas lapsukainen.

Yhtenä päivänä täällä vieraili diakoni- Ulla joka toi todella makeita punaposkisia omenoita.

Kappelissa olen viime päivinä pysähtynyt katsomaan vierekkäin olevia Neitsyt Marian ja Kristus Kaikkivaltiaan ikoneja. Kristus Kaikkivaltiaan ikonin vieressä on myös Jeesuksen pikkusisarten lahjoittama Jeesus-lapsi. Tässä ovat ne kaksi tapahtumaa, joiden välillä kaikki kristillisessä kirkossa viime kädessä tapahtuu. On toisaalta Jeesuksen ensimmäinen tuleminen kun Jumala syntyy ihmiseksi Neitsyt Mariasta. Tähän sisältyy valtava läsnäolon lupaus. Jumala ei milloinkaan hylkää meitä. Kaiken päätöksenä on Kristuksen toinen tuleminen maailman hallitsijana aikojen lopulla. On varmuus siitä, että hyvä lopulta voittaa, vaikka siltä ei aina maailman menoa seuratessa tunnu. Näiden kahden kiintopisteen, Kristuksen kahden tulemisen, välillä on meillä jokaisella oma osamme. Meillä on kaikilla tehtävä ja elämällämme tarkoitus osana Jumalan suurta pelastussuunnitelmaa. Jumala käyttää meitä kaikkia työtovereinaan. Se kertoo siitä kuinka paljon Jumala lopultakin luottaa meihin. Jumala  on valmis ottamaan riskin ja antamaan ihmiselle mahdollisuuden. Suuren suunnitelmansa Hän laskee vajavaisten ja keskeneräisten ihmisten kannateltavaksi.
Yrjö R.

Talkoolaiset tekevät myös joitakin ulkotöitä esim. lakaisevat lehdistä puhtaaksi tänne johtavaa jyrkkää tietä.

Muutamia päiviä sitten täällä kävi vierailulla Härmälän seurakunnan diakonian ja lähetystyön vapaaehtoisten joukko. Heitä oli yli 20 ja he osallistuivat kanssamme iltapalvelukseen täyttäen kappelin ääriään myöten.

Eilen täällä vieraili myös lähetyslääkäri Leena, joka kertoi mielenkiintoisia kokemuksiaan Afrikasta.

Iltapuolella tupsahtivat vielä sisään Tuija ja Esa, jotka ovat Ukinrannan uskollisia kävijöitä. He kertoivat myös Afrikan kokemuksestaan. Riitan ja Olkin tytär Liisa palasi juuri Intiasta. Matka oli onnistunut  huolimatta kirpuista, joihin siellä oli täytynyt törmätä.

Kuulin surullisena tietona, että ekumeenisen saunaseuran Jari on joutunut pyöräilyonnettomuuteen ja on sairaalassa melko pahoin loukkaantuneena. Odotamme kovasti, että hän pian toipuisi ja voisi taas osallistua saunaseuran kokoontumisiin. Tässä on meille kaikille blogin lukijoille myös rukousaihe. Rukoilkaamme yhdessä ystävämme paranemisen puolesta.

Syyskuun 14. päivänä ohitimme Pyhän Ristin päivän. Joskus mietin miten risti itsessään on yksinkertaisimpia mahdollisia pyhiä kuvia. Myös täällä Ukinrannassa törmäämme ristiin monissa eri muodoissa. Heti eteisessä on yksinkertainen puinen latinalainen risti. Risti muistuttaa paitsi Jeesuksen kärsimyksistä myös hänen ylösnousemuksestaan. Risti on tyhjä, sillä kaikki ei loppunutkaan veriseen kuolemaan, vaan Jeesus elää yhä ylösnousseena keskellämme.

Portaikossa on San Damianon risti. Se löytyy myös salin kaapin päältä. Juuri tämän ristin kautta Vapahtaja puhui Pyhälle Franciscukselle kehoittaen häntä kunnostamaan raunioituneen kirkon. Franciscus käsitti kehoituksen kirjaimellisesti sillä hän eli evankeliumia todeksi, eikä vain tulkinnut sitä. Myöhemmin hän kuitenkin ymmärsi, että Vapahtajan kehoitus tarkoitti myös kirkkoa yhteisönä ja sen haavojen parantamista.

Salissa on suuri Maijalta lahjoituksena tullut risti-ikoni, joka vangitsee huoneeseen astuttaessa tulijan katseen. Myös kappelissamme on risti-ikoni, joka on kuin triumfikrusifiksi ripustettu alttarin päälle. Ortodoksisissa kirkoissa risti-ikoni on usein sijoitettu lähelle vainajien pöytää, johon ihmiset sytyttävät muistokynttilöitä rukouksena täältä poistuneitten rakkaittemme puolesta.

Istuessani Pepin, Riitan ja Olkin sekä talkoolaisten kanssa kappelissa katselen usein pyhälle pöydälle asetettua kelttiläismallista ristiä. Risti kaikkineen on ensisijaisesti ilon ja elämän, ei kuoleman ja tappion merkki. Se kertoo joka päivä ja hetki Vapahtajastamme, joka arjessa kulkee keskellämme, tulee meitä vastaan ja kantaa kanssamme taakkoja.

Yrjö R.