Pohdintaa tuhannen ajokilometrin jälkeen

Sunnuntai-ilta. Olemme ajaneet tänä viikonvahteena yli 1000 km. Perjantaina 12 tunnin reissu Haapajärvelle. Aiheena LUOTTAMUS. Lauantaina Karjalohjalla koko päivä. Ukkiksen kauniit hautajaiset. Paljon kyyneleitä, paljon kauniita sanoja ja ystäviä. Tänään vielä Orivedellä yli 30 vanhaa tuttua isossa ystävän olohuoneessa. He halusivat kuulla Tansaniasta.

Ja koko ajan minun ajatuksessani pyörii ensi vuoden toiminta suunnitelma! Olen miettinyt miten paljon painaa Morbackan perintö. Nimenomaan HILJAISUUDEN retriittien tuttu ja turvalinen kaava.

Kuinka paljon painaa nyt huoneet kahdelle ja kolmellekin hengelle. Ja minun oma itsepintainen käsitykseni siitä, että nyt on uuden aika. Joka tapauksessa olen nyt varaamassa kalenteriini joka kuukaudelle koko ensi vuodeksi yhden viikonlopun, jonka omistan Ukinrannan ystäville, vieraille. Jos tilaisuuden nimi on jotain muuta kuin retriitti,ymmärtääkö ihmiset, että silti elämme rukoushetkien rytmissä, hitauden kuttuurissa, ilossa, yksinkertaisuudessa ja armahtavaisuudessa.

Haluaisin lisätä ILOA, hupailua, luovuutta vähän tuohon rytmiin. Hiljaisuuden retriitit voivat seallaisenaan siirtyä niihin paremmin soveltuviin paikkoihin.

Heli Heponiemestä kertoi ”retriitinomaisista kursseista”. Lupasin mennä yhden vetämään tammikuussa. Tuo kertoo jo paljon, mutta löytisikö parempaa nimeä? Ajattelin nimeksi TULISIJA-viikonvaihdetta. Sopisiko se?

Hiljaisuuden retriitteissä emme tykänneet siitä, jos vieras kutoi. Nyt kyllä ajattelin, että pitäsisimme yhden viikonopun VILLALANKA-viikonvaihteena. Kaikki kutoisivat hulluna(tai tekisivät muuta käsitöitä) ja silti meillä olisi hiljaisuutta, ulkoilua, lepoa ja iloa.

Sitten haluaisin pitää INTIALAISEN RUOAN kurssin. Meinaan miniäni keittotaito herättää niin paljon kateutta ja mielihaluja, että sitä hän on luvanut jakaa. Onneksi!   Ja Farnciskuksen ja Claran ympärille kyllä syntyy jotakin, jos haluamme.

Mitä nämä kuullostaisi? Etsin nyt  siis syitä tulla yhteen ja tehdä jotain hauskaa yhdessä.  Ja silti rukoilla yhdessä, levätä ja olla hiljaakin. Joka aiheeseen liittyisi kyllä virikepuhekin…. Mutta kuten jo sanoin ,on vaikea muuttaa kulttuuria. Hilajisuuden retriitteillä on vielä paikka ihmisten sydämissä..

Jään vielä pohtimaan tätä. Mutta jos tulet mukaan pohdintaan, olen todella iloinen. Vai tarvinkohan vielä monta tuhatta kilometriä, että asia selkenee. Seuraavat tuhannet menen kyllä junalla.

riitta

1 Response to “Pohdintaa tuhannen ajokilometrin jälkeen”


  1. 1 Timo 14/09/2009 22:24

    Minusta sinun ajatuksesi kokoontumisesta jollakin hyvällä syyllä on hyvin kannatettava. Vielä, jos tapaamiseen liittää joskus saunomisen, on kaikki hyvin. Onhan Ukinrannasta tullut totta aika lyhyessä ajassa, niin miksei muullekin muutokselle olisi tilaa ja tilausta.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot

Sivut


%d bloggers like this: