Jotain kuitenkin

Kirjoitin Taizén matkasta kertovassa blogissani, että en saanut sieltä mukaani mitään maata kaatavaa. Jotain kuitenkin. Kuulemassani ja kokemassani oli pari asiaa, jotka ajattelin sopivan myös elämäämme täällä Ukinrannassa. 

Veli Wolfgang sanoi joittenkin ihmetelleen Taizéssä sitä, että vaikka vieraat maksavat olemisestaan, heidän odotetaan kuitenkin osallistuvan jokapäiväisten arkitöitten tekemiseen. 

Me kaikki ymmärsimme sen, että ilman kaikkien (maksavien) vieraiden työpanosta Taizé ei voisi ylipäätään toimia ja ottaa vastaan niitä tuhansia ihmisiä, joita sinne viikoittain tulee. Hän sanoi, että työn tekeminen on myös jakamisen merkki (a sign of sharing).

On tärkeää, että on henkisen ja hengellisen yhteyden lisäksi myös fyysinen, työn tekemisen kautta koettu ja jaettu yhteys. Minäkin osallistuin siivoukseen, vaikka en ollutkaan osallisena missään keskusteluryhmässä.  Sain mukaani Taizestä siis Ukinrannan ”ora et labora”-henkiselle vieraitten vastaanottamiselle perusteet. Meillä kaikki vieraat paitsi maksavat myös osallistuvat talon töihin, sillä näin tehdään Taizessäkin!

Siellä Taizessä hiljaisuudessa ja yhteisön keskellä aika lailla yksikseni kulkiessani kirkastui myös yksi idea Ukinrannan olemassaoloa ja toimintaa varten.  Ukinrantakin voi olla kuin Taizé niin kuin minä sen tällä kertaa tein.

Olin hiljaisuudessa, osallistuin raamatuntutkisteluun, rukoushetkiin, yhteisille aterioille ja siivoukseen. En jutellut juuri kenenkään kanssa, mutta sille ei ollut nyt tarvetta. Toki tapasin henkilökohtaisesti veli Johanin. Ilman keskusteluitakin se kaikki muu oli aivan riittävää viikon oleskelua varten. Olin pääasiassa hiljaa yksin, mutta rukoilevan yhteisön keskellä ja sen kannattelemana.

Ukinranta tarjoaa myös tällaisen yksin olemisen tilan keskellä yhteisöä. Meidän voimavaramme ei riitä ihmisten vastaanottamiseen niin, että voisimme kovin paljon kuunnella ja jakaa heidän taakkaansa.

Mutta meillä on säännöllinen rukouselämä, päivittäinen ateriayhteys, arkisen työn tekemisen yhteys ja talo, jossa voi olla yksikseen, rauhassa, Jumalan kanssa, keskellä yhteisöä.  Kovin tarvitsevia ihmisiä ei Ukinranta voi ottaa vastaan. Mutta se tarjoaa kuitenkin rukoilevan yhteisön, jossa voi viettää aikaa hiljaisuudessa ja rauhassa. Oma viikon mittainen viipymiseni Taizéssä osoitti minulle sen, että tällainen on mahdollista ja voi olla erittäin antoisaa.  

En kaivannut keskusteluyhteyttä, joka vieraan kielen takia on tavallistakin puutteellisempaa ja alttiina väärinymmärryksille ja erimielisyydelle. Rukous-, ateria- ja työyhteys riitti minulle. Tällaista on tarjolla Ukinrannassakin, ei ollenkaan siinä määrin kuin Taizessä, mutta jotain kuitenkin.

Olkki

1 Response to “Jotain kuitenkin”


  1. 1 Leena 13/10/2010 17:04

    Just noin. Pala Taizea. Se olisi/on jo paljon.
    Aika samanlaista ihanaa koimme viime viikolla myös Grandchampissa, Taize-perheen yhdessä hienossa tulisijassa. Asettautuminen yhteisön rytmiin, yhteisiin rukouksiin ja ruokaan, vaikutti voimistavasti meihin kaikkiin.
    Ukinrantaan pitäisi jo pian päästä…


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot

Sivut


%d bloggers like this: