Neljännen adventin aattona

Jouluorttitalkoot olivat riemullinen tapahtuma. Ojalasta Pentti ja Markku tulivat Tuulan mukana jo torstaina ja lauantaipäivään tiivistyi yli sadan kortintekotalkoot. Leena teki samalla päiväkirjamerkintöjä ja kuvaajakin kävi. Näistä talkoista pääsette lukemaan lisää ensivuoden Kotimaan joululehdestä!

Kymmenen päivää meillä oli vieraina Bence, 19 v. nuorimies Taizen lähettiläänä. Oikeasti hän olikin vain 9 päivää, sillä kun valtuuttamamme Esa ja Tuija olivat häntä vastassa seitsemäs päivä Riikan koneella, ei hän ilmestynytkään koneesta. Sydän sykkyrällä mietimme, meniko poika Rovaniemelle vahingossa. Mutta hän soitti meille ja oli Pariisin koneen myöhästymisen takia saanut olla yhden ylimääräisen päivän Riikassa.

Bence tuli pitkässä t-paidassa ilman pipoa ja hanskoja, ja niin hän sitten melkein selvisikin koko ajan täällä. Teki muuten niillä kamppeilla meille luisteluradankin Ukkijärven jäälle ja vietti kansainvälisen viikonlopun Päiväkummussa muiden nuorten kanssa. Tänään hän lähti Taizeen ja joulun jälkeen sieltä Rotterdamiin valmistelemaan uuden vuoden Euroopan kokousta.

Tällä hetkellä Sinisessä talossa istuu teetä juoden puolisen tusinaa RAKELIN VALKEILLA tapaavaa kangasalalaista naista. Heidän monivuotinen perinteensä on löytänyt nyt tiensä tänne.

Minä teen tilastoa viimevuoden tapahtumista täällä. Teen sitä varsinaisesti Lähetysseuralle tässä vaiheessa. Haluan osoittaa kuinka paljon merityksellistä tomintaa myös sille seuralle on täällä ollut tänä vuonna. Siitä saamme hyvän pohjan vuosikertomuksellemme.

Kirjamyymälä pullistelee kirjalaatikoita. Anna-Maija ja Kaisa Raittila toimittivat Anna-Maijan kahta päiväkirjateosta (Vehnänjyvän päiväkirja ja Uuden Kuun päiväkirja) meille laatikoittain. Näitä tiiliskivitekoksia saa nyt havalla 15 e kpl yhteishintaan 25 e.  Ja toiset, tosin paljon pienemmät laatikot tulivat eilen, kun saimme HILJAISUUDEN RUKOUKSIA kirjasta uusintapainoksen(12 e).

Jos satut kuulumaan niihin ihmisiin, jotka eivät saa meiltä tänä vuonna joulukorttia, laitan tässä kopiona sen mitä jokaiseen askartelemaamme joulukortiin laitettiin sisälle:

Hyvä ystävä!

                                            Tänä vuonna ovat Ukinrannan ovesta astuneet sisään tavallisten tuttujen lisäksi ainakin seuraavat: Exit-yhtye, Kaarina Maununtytär, nuohooja, parikin piispaehdokasta, etikeitsöijä, Jeesuksen pikkusisar, naapurivaltion lähetysjohtaja, Ampiainen Pampiainen, kuusi turkmenian kieltä puhuvaa lasta, kirkolliskokousedustaja, kuparikuoriaisia, Anna-Maija Raittila, kissa (salaa), lähetystyötekijöitä (ainakin Israelista, Tansaniasta, Botswanasta sekä Taiwanilta), Taizen veli Steven sekä Fransiskus Assisilainen. Luotettavien lähteiden mukaan odotamme vielä tämän vuoden puolella saapuvaksi äsken syntynyttä poikalasta. Kiitämme sinua osallisuudestasi tänä vuonna Sinapinsiemenen ja Ukinrannan elämään.       Siunatkoon sinua Herramme ilo, yksinkertaisuus ja armahtavaisuus!    terveisin riitta

 

0 Responses to “Neljännen adventin aattona”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot

Sivut


%d bloggers like this: