Ohituksia

Kun muutimme tähän taloon kaksi ja puolivuotta sitten, meitä ihmetytti aluksi, kun joskus koko sininen talo tuntui nytkähtävän paikoiltaan. Luulin aluksi, että joku paiskasi oven kiinni, kunnes huomasin, että nytkähdys tuntui aina kun iso rekka meni tiellä ohitse.

Vielä nytkin esim. kappelinhiljaisuudessa tuntuu pieni nytkähdys koko talossa. Ja kesällä katselimme vähän holestuneena talon kivijalkaa, eikö siinä näykin pieniä murtumia. Näinköhän koko talo kellahtaa joskus Ukkijärveen.

Jotenkin olen alkanut verrata noita suuria rekkoja ihmisiin. Ihmisiin jotka ovat vaikuttaneet elämääni syvästi, nytkäyttäneet minua hieman, saaneet maan allani järkkymään. Eikä siinä taida olla mitään pelottavaa. Nuo ihmiset vain vaikuttavat minuun, jättävät ehkä jäljen minuun, ehkä särkevätkin osan minua. Ja hyvä niin. Onhan näitä muuria rakenneltu ympärille niin usein ja niin turhaan.

Autot jatkavat kulkuaan tuossa Ruutanantiellä. Jokaisena vuorokauden hetkenä. Suuria ja pieniä, nopeita ja hitaita, ketteriä ja kömpelöitä. Ja joku niistä nytkäyttää meitä painollaan, raskaudellaan, voimallaan.

Reilut tuhat henkeä on tänäkin vuonna vieraillut Ukirannassa. Useimmat jättävät jonkun jäljen, enemmänkin kuin vain nimen vieraskirjaan. Mutta jotkut heistä ovat nytkäyttäneet enemmän, saaneet pienen murtuman minussa suurenemaan, muurin hajoamaan. Särkyneestä raosta näkyy valon säde. Toivottavasti molempiin suuntiin.

Siunattua adventin aikaa sinulle, valoa pimeyden keskelle.

Riitta

0 Responses to “Ohituksia”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot

Sivut


%d bloggers like this: