Kiitos Ukinrannalle

Olen lopettelemassa osa-aikaisen asumiseni tai ”silloin-tällöin” paikallaolemisen kuviotani Ukinrannassa, ja näin on tullut aika myös kiittää ja iloita sanallisesti kaikesta siitä, mitä koen saaneeni tänä ajanjaksona loppiaisesta 2011 alkaen.

Tulin osa-aika-asujaksi koemielellä, että katsotaan nyt miten asiat kehittyvät. Muutin afrikkalaiseen huoneeseen iloisissa tunnelmissa, ja sisustin huonetta vähän makuni mukaan. Minusta tuntui, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuin ihmeen kaupalla myös taloudelliset asiani järjestyivät, eli pääsin Tampereen YTHS:öön psykiatriksi kahdeksaksi tunniksi viikossa, muutenhan minä tein sitten Turussa psykoterapeutin vastaanottoani neljänä päivänä viikossa. Tällä järjestelyllä sain olla Ukinrannassa torstai-iltapuolesta tiistai-aamuun, ja maanantain olin siis siellä Tampereelle töissäni. Myös Ukinrannassa oli tuona keväänä enemmän tai vähemmän vilkasta ohjelmaa joka viikonloppu. Ei siis ollut oikein levon paikkoja ja mahdollisuuksia minulle missään… Toki Turun iltoina olin kotosalla ihan rauhassa itsekseni ja myös tyttäreni Sonjan kanssa.

Samaan aikaan etsiskelin sitä papin paikkaa jostakin seurakunnasta sekä arkkihiippakunnasta että Tampereelta, kyselin ja lähetin CV:täni eri paikkoihin. Monia virityksiä oli ja keskustelimme Ukinrannassakin paljon kaikenlaisista eri kuvioista, mahdollisuuksista. Sain myös kuulla paljon siitä, kuinka epätyydyttävää papin työ täällä Suomessa onkaan… Näistä puheista huolimatta sisäinen kutsuni pappeuteen ei vaimentunut, oikeastaan päinvastoin. Ja sitten tuli puhelu Harjun kirkkoherralta, että josko minä olisin kiinnostunut Lielahden aluepapin sijaisuudesta, ja minähän olin! En yleensä säilö viestejä kännykkääni, mutta viestin siitä, että seurakuntaneuvosto on päättänyt ottaa minut sijaisuuteen on säästössä…

Niin minut sitten vihittiin papiksi Tampereen avarassa tuomiokirkossa ylösnousemus-alttaritaulun edessä helatorstaina 2.6.2011. Sain vieläpä punaisen kasukan – Pyhän Hengen väri! Kylläpä Peppiä nyt hemmoteltiin. Ja minulla oli oikein ihanat ja mieleenpainuvat juhlat Ukinrannassa. Kiitokset keittiössä auttaneille: Tuulalle, Sannalle, Sonjalla ja Liisalle. Sellaista kasvamista minussa on tapahtunut, että oli oikein ihanaa olla juhlakaluna ystävien ja tuttavien keskellä. Erityinen lahja minulle oli se, kun äidin jo poistuttua paikalta luin hänen antamansa lahjakirjan välissä olevasta lapusta, että äiti oli liittynyt kirkkoon! Itkuhan siinä pääsi väsyneeltä juhlijalta. Seuraava päivä olikin sitten työpäivä, mutta sekin meni kunnialla ohi. Seurakuntapapiksi on muuten ihan kauhea tulla kesän kynnyksellä, perehdytys on minimaalista ja myös ohjeiden antajia on vaikea saada puhelimitse kiinni. Eikä sitä viitsi alvariinsa olla soittamassakaan! Mutta vainajat saatiin siunattua hautaan, parit vihittyä tai siviiliavioliitot siunattua ja lapsukaiset kastettua! Vähän kuin ohimennen kävin riparin pitämässä ja sain konfirmoida 42 nuorta. Ihan kaikki protokollan vaatimat lomakkeet eivät tulleet heti toimituksen jälkeen täytettyä, mutta ehti ne sitten vähän ennen joulua vielä tehdä, kun puutteesta sain tiedon. 

Tämän kaiken keskellä asuin Ukinrannassa ja sieltä käsin kurvailin länsi – Tampereelle töihini. Ei ollut ihan helppoa tämäkään… Varsinkin kun papeilla ei ainakaan meillä Harjussa mitään varsinaisia työhuoneita ole. En muista ehdinkö käydä kymmentä kertaa enempää uimassa koko kesänä, vaikka sininen talo siinä järven päällä onkin. Olin myös tosi väsynyt ja sosiaalisen kanssakäymisen kiintiöni yleensä täyttyi jo työpäivän aikana. Niin ollen olisi ollut parempi, jos olisin voinut olla jossain muualla vähän lepäämässä vapaa-aikanani kuin yhteisön keskellä. Samaan aikaan myin asuntoani Turussa. Onneksi Sonja kykeni hoitamaan asunnon näyttöä, ettei mun sen takia tarvinnut Turussa reissata. Etsin samaan aikaan uutta asuntoa Tampereelta, ja tämä olikin odotettua hankalampi homma. Muutama mielekäs asunto ehti mennä sivu suun, kun vanha asuntoni oli vielä myymättä. Mutta sitten taas palaset loksahtivat kohdalleen ja muutin oman työseurakuntani keskelle, Tesomalle 20.8. Uudessa kodissani ehti olla jopa yksi vesivahinkokin sillä välin kun sen ostin ja sinne muutin. Vahinko kuitenkin korjattiin ammattimaisesti. Olkki ja Lari olivat upeana muuttoapuna. Ilman heitä olisi muutto tullut maksamaan nelinkertaisen hinnan. Tästäkin siis kovin kiitollisena!

Sitten aloinkin viettää entistä enemmän aikaa Tesoman kodissani, joka todella tuntuu kodilta tällä hetkellä. Syksyn ja vielä tämän kevään käyn Turussa pitämässä psykoterapeutin vastaanottoani, tätä toimintaa lopettelen kokonaan kesään mennessä. Ukinrantaan olen ollut mukana ideoimassa ja tuomassa mystikko-sarjaa, jonka ensimmäisen viikonlopun syksyllä -11 alustuksen Ignatius Loyolasta myös hoidin. Meillä on myös Olkin kanssa ollut ”pappeuden äärellä” ryhmä, jossa olemme käyneet Raamattu mietiskelyn kautta läpi pappeuden ideaa täällä Suomessa ja kunkin ryhmään osallistuneen papin omassa elämässä.

Kaiken tämän keskellä kirjoitin pienen kirjani ”Kaipaus Jumalan luo –pieni opaskirja ignatiaanisista retriiteistä” ja olen myös aloitellut väitöskirjatutkimustani uskonnollisten asioiden sisällön puhumisen mahdollisuudesta psykoterapiahoidoissa. Aihe on omasta mielestäni tavattoman mielenkiintoinen ja tärkeä, ja siinä saan yhdistettyä koulutuksiani ja ammattitaitoani sekä ”psyko” – että teologian puolelta. On psykoterapiahoitojen eettisyydenkin kannalta iso juttu, jos kaikista potilaan mielensisällöistä ei voida vapaasti puhua. Tutkimuksen tekeminen tuntuukin nyt siltä, mihin Jumala on minua viemässä. Sain juuri tietää, että saan tätä varten syksyllä myös pienen apurahan. Tämä tuntuu myös ihmeen kannustavalta!

Olen vakuuttunut siitä, että vaikka Ukinrannassa en ole paljoakaan ihan konkreettisesti voinut levätä, niin säännöllinen rukouselämämme siellä on kantanut minua ja kantaa eteenpäin pitkälle. Ukinrannan kappelissa minulla on usein tunne siitä kuin joku hiljaa koskettaisi päätäni ja hiuksiani, samalla minulla on todella hyvä, levollinen olo. Säännöllinen rukouselämä on parasta Ukinrannan tai minkä tahansa sitä harjoittavan yhteisön antia! Tästä kannattaa pitää kiinni!

Muutama sana vielä lopuksi kohtaamisista, joka on myös elintärkeää meille kristityille, ”tämän tien vaeltajille.” Olen tavattoman kiitollinen siitä, että olen kohdannut niin upeita ihmisiä Ukinrannassa. Toisten kanssa tiedän vielä polkujemme varmasti risteävän, toiset kohtaamiset jäävät kertaluonteisiksi, mutta ovat silti olleet merkittäviä. Riitan ja Olkin jollain lailla mutkaton elämäntapa, sosiaalisuus ja suoruus ovat asioita, joista olen kiitollinen ja iloinen. Olemme jakaneet tässä samassa yhteisössä asuessamme paljon, sekä sanoilla että etenkin sanoitta. Yhdessä elomme ja olomme ei ole ollut ristiriidatonta, mutta ei mikään elo ja olo sitä ole. Olen jollakin lailla syvän vakuuttunut siitä, että yhteiset ”projektimme” vielä joskus jatkuvat… Jossakin muodossa ja joskus… Myös Liisan, Larin, Nilun ja tietysti pikku-Neean elämään on ollut etuoikeus saada ihan pikkasen osallistua. Upeita tyyppejä, kaikki tyynni!

Siis aivan mielettömän ISO kiitos ja kumarrus kaikelle sille, mitä olen saanut.

Peppi 

 

 

1 Response to “Kiitos Ukinrannalle”


  1. 1 Marja-Liisa Ingman 25/03/2012 15:47

    Ihana kuulla ajatuksiasi – viimeisillä kerroilla Ukinrannassa en ole sinua enää nähnyt.
    Siunausta työllesi!
    Marja-Liisa Ingman.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot

Sivut


%d bloggers like this: