Tervetuloa sinappien kesäkotiin

Tervetuloa sinappien kesäkotiin

Kesä pamahti päälle tänä vuonna hämmästyttävällä nopeudella ja voimalla. Kun vielä vappuna odottelimme jäiden lähtöä Ukkijärvestä, niin jo parisen viikkoa myöhemmin aamu-uinnit tuntuivat jo siedettäviltä jolleivät peräti miellyttäviltä. Puutarha on vehreimmillään, rikkaruohoineen kaikkineen.

Viime viikolla mieleenpainuvinta taisi olla botswanalaisen Cathedral Male Voices -kuoron lyhyt mutta intensiivinen oleskelu sinisessä talossa. Kirkkokonsertin jälkeisessä illanvietossa botswanalaiset ja kangasalalaiset kuoroihmiset jammailivat luonamme toinen toistensa lauluja innokkaasti opetellen. Tällä viikolla talossa viettää retriittiään tuttu kehitysvammaisten ryhmä. Sen jälkeen alkaakin kesän ”vapaa” osuus: odotamme jännityksellä, keitä kaikkia tänne saapuukaan kesänviettoon!

Sininen talo tarjoaa pienille ja suurille sinapinsiemenille omatoimilomaa yhteisöllisessä talkooporukassa. Taloon kulloinkin majoittuvat lomalaiset jakavat keskenään ruuanhankinta-, keittiö- ja siistimisvuorot. Muuten on luvassa lomailua omaan tahtiin Ukkijärvellä soudellen tai Kangasalan harjuja koluten (omat pyörät voi ottaa mukaan) tai vaikkapa Särkänniemessä kieppuen.

Samoin olisi luontevaa, että vieraat osallistuisivat talon rukoushetkiin mahdollisuuksien mukaan. Talkootöitäkin talossa ja puutarhassa riittää ja niitäkin saa taitojen ja halujen mukaan tehdä… lomanviettoa ja yhdessäoloa kuitenkaan unohtamatta. Eivät työt tekemällä lopu.

Blogipäivityksiä odottaville voimme kertoa, että jatkossa omien arkisten Ukki-tapahtumiemme sijaan haluaisimme blogin tavoittelevan enemmän niitä mahtavia päämääriä, joita varten Sinapinsiemenkin alun perin perustettiin. Esimerkiksi niin, että oikeasti pohtisimme Sinapinsiemenelle tärkeitä vastuullisia eettisiä, ekologisia ja ekonomisia ratkaisuja. Tai että kehittäisimme yksilöllisyyden korostamisen sijasta uudenlaisia yhteisöllisiä välittämisen ja huolenpidon tapoja arjessamme. Nämä ovatkin sen verran isoja asioita, että olemme pyytäneet joitakin ystävistämme tulemaan mukaan bloggaajien rinkiin. Ennen syksyä kuulette eli luette toivottavasti tästä enemmän. Kirjoittajarinkiin mahtuu vielä mukaan.

0 Responses to “Tervetuloa sinappien kesäkotiin”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot

Sivut


%d bloggers like this: