Hiljaista aikaa

Image

Kaveriviikonloppu Ukinrannassa. Syyskävelyjä järven ympäri, lehtien kahinaa, keskusteluja, saunomista pimenevässä syysillassa ja rukousta. Hiljentymistä – sellaista, johon helposti arjessa unohtaa varata aikaa. Päivittäiset hartaushetket, Taizé-hymneineen, ja pienet askareet rauhoittivat ihmeellisesti. Askeettisuus pakotti lempeästi pysähtymään Jumalan seuraan pidemmäksi aikaa.

Aluksi tuntui hieman erikoiseltakin varata aivan hiljaista aikaa vain olla ja mietiskellä, mutta hyvin pian nuo mietiskelyyn ja rukoukseen käytetyt hetket alkoivat hoitaa. Lepäsin. Ymmärsin hiljaisuuden vaativan harjoitusta, ei ainoastaan puhumattomuutta. Aluksi, katsellessani Ukinrannan olohuoneen ikkunasta järvelle, ajatukset harhailivat ympäriinsä. Vähitellen ne alkoivat kuitenkin hidastaa tahtiaan ja ymmärsin Jumalan todella kutsuvan meitä hiljaisuuteen.

Katseen vaeltaessa huurteisen ikkunan läpi tuo keltaisen ja punaisen sävyissä loistava luonto muistutti ihmisen, itseni, pienuudesta. Voisi kuvitella, että pienellä paikalla olo tuntuisi ahdistavaltakin, mutta juuri tuossa Isän edessä istuessa, lapsena, olo oli kovin turvallinen. Huolet ja kiireet muuttuivat tietoisuuteen Isän huolenpidosta – sellaisesta, joka on läsnä kaikkina hetkinä. Keveinä ja raskaina, eikä onneksi ainoastaan silloin kun kykenen tuohon ihmeelliseen rakkauteen oikein keskittymään. 

Koen kuitenkin, että juuri kuunteluun ja rukoukseen varatussa ajassa on suuri siunaus. Ei tarvitse huolehtia tai murehtia, sillä silloin elämä, pieni ja arvokas, asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Tuo erikoinen sisäinen muutos on jotain mitä ei voi täysin selvittää tai sanoiksi pukea, mutta joka aina uudestaan hämmästyttää. Jo kaipuun Jumalan seuraan, rauhoittumiseen, voisikin ajatella olevan ensi askel rukoukseen. Elämä rukouksessa on kasvua, jota ei voi heti silmin havaita. Mutta vuodenaikoijen vaihtuessa, lehtien tipahdellessa ja uusien versojen taas puhjetessa, Jumala pitää huolen.

Kuten puuhun kasvaa verso hento,
siten sinuun kasvan, sinuun jään.
Minne eksyneekin mielen lento,
luoksesi se palaa lepäämään.
Yli rajan hauraan palaavani
tiedän myös, jos tieni sinne vei
Hän, ken näkee, että ruumiissani
sua vailla sielu kestäis ei.
(Saima Harmaja) 

Viikonlopusta kiittäen,
Saara

0 Responses to “Hiljaista aikaa”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Kategoriat

Arkistot

Sivut


%d bloggers like this: