Hiljaisuuden viljely on juurtunut Suomeen. Se on löytänyt paikkansa tässä maassa. Siitä saimme Riitan kanssa väkevän todistuksen, kun Ukinranta sai olla retriittitalojen väenkokouksen isäntänä tässä touko-kesäkuun vaihteessa.
Vietimme hyvin intensiivisen vuorokauden yhdessä hiljaisuuden viljelyn ammattilaisten kanssa. Meillä on ollut tapana kokoontua yhteen, me kaikki, joilla on retriittitalo käytössämme, hallussamme.
Tälläkin kertaa yhteen oli tullut Snoanin, Heponiemen, Tammilehdon ja Metsäkestilän hiljaisuuden viljelystä vastaavat henkilöt. Jätimme samalla jäähyväiset Helille, joka on siirtymässä pois Heponiemestä ja toivotimme joukkoomme Ullan, joka oli vasta viikko sitten aloittanut siellä työnsä. Ilo oli kuulla myös Tampereen ja Turun seurakuntien retriittipappien, Marjatan ja Päivin, kertomaa. Ja tällainen kokous jäisi paljosta vaille, jos emme olisi taas saaneet kuulla kaikkien retriittitalojen äidin, Snoanin kuulumisia.
Laakson Elina ja Seppo piipahtivat myös kertomassa oman Saaren retriittikotinsa toiminnasta. Enonkosken luostarin edustajat ja karmeliittasisar Hannele eivät tällä kertaa päässeet tulemaan. Sen sijaan Hiljaisuuden ystävien uusi toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa oli paikalla kuulostelemassa mitä täällä ruohonjuuritasolla oikein tapahtuu ja mitä meidän mielessämme liikkuu.
Oli todella hieno ja opettavainen kokoontuminen. Oli etuoikeus olla mukana tässä joukossa. Kun vieraat lähtivät, olimme Riitan kanssa hetken kuin unesta heränneet. Niin intensiivistä oli keskustelu ja jakaminen ollut.
Jakaminen päättyi meille sinapinsiemenille tuttuihin kysymyksiin. Miksi me hiljaisuutta oikein viljelemme, emme kai viljele hiljaisuutta vain sen itsensä tähden, eikö hiljaisuus olekin voimanlähde johonkin muutokseen elämässämme, yhteiskunnassa, maailmassa, eikö hiljaisuus kutsukin meitä palveluun, tai johonkin vielä radikaalimpaan, niin, taisteluun? Taistelu, se sana todella nousi esiin tässäkin joukossa.
Oman pienen, vapaaehtoisin ja varsin rajallisin voimin toimivan Ukinrantammekin paikkaa ja tehtävää saatoimme peilata näitten ammattilaisten työn valossa. Mihin meitä oikein tarvitaan? Mikä on Ukinrannan tehtävä näitten muitten ”suurten” retrittitalojen rinnalla?
Itse jäin maistelemaan sellaisia sanoja kuin talkoohenki ja jakaminen, omaehtoisuus, yhteisö ja yhteisöllisyys, sinapinsiementen talo, viipyminen, vetäytyminen ja oleminen, luostarin rauha, säännöllinen rukous, Taize.
Kaikkein eniten jäi kuitenkin vaivaamaan se Taistelu.
Olkki
Ukinranta 
Kiitokset Riitalle ja Olkille, tiivis vuorokausi, paljon esille nousseita aiheita ja hyvä mieli. Taizessa sanottiin jo kauan sitten:”Taistelulla ja hiljaisuudella on yksi yhteinen lähde, Jeesus Kristus.” Hiljaisuus ja rukous elävät oikeasti vasta kun niihin liittyy palvelu ja taistelu. Jumala kutsuu luokseen ja lähettää maailmaan.
Retriittitalosta on luontevaa lähteä diakoniatyöhön.
Mitä mietit, Olkki, siitä ”Taistelusta”?
Millaisia ajatuksia se sinussa herätti?
Itse olen viime aikoina myös pohtinut taistelun ”olemusta”: eikö siinä ole aina kyse iskusta ja vastaiskusta.
miettii puolestaan
Anne T.
Heips.
Ensi sunnuntaina Karjaalla suomen ruotsinkieliset kirkon ihmiset pohtivat näitä TAISTELUN juttuja.
Ihan vaan Olkille, että muutkin kysyy näitä. Hyvä että kysymme. Sitkeästi ja koko ajan. Silloin vastauskin voi löytyä.
Ja monet muutkin ovat liikkeellä. Nyt täytyy vaan löytää se oma paikka ja toivottavasti yhteistyökumppanit joka toisi voimaa hommaan.
Hiljaisuus JA taistelu. Koko ajan käsi kädessä. Ei niin, että nyt on hoidettu hiljaisuus kuntoon, nyt taisteluun. Vaan ihan koko ajan nämä kaksi käsi kädessä. Niin minä olen ymmärtänyt. Anne T:n kysymykset oli hyviä. Että ymmärtäisimme mitä tarkoitamme sanoilla. Minä ajattelen taistelulla oikeudenmukaisen maailman puolesta taistelua; sellaisen, jossa ihminen ja luonto kulkisivat sopusoinnussa ja ihmiset yhdessä tasa-arvoisina. Ja paljon muuta. Kesää kaikille!
Hei taas. Taistelusta nimiitäin.
Valmistelen Karjaan tapaamista ja selailen Rex Bricon kirjaa (Kirjapaja 1979)veli Rogerista:
”Taistelu ja kontemplaatio, että meistä tulisi yhteyden ihmisiä…Kaikki,jotka etsivät yhteyttä Jumalaan ja ihmisiin, joutuvat heti tähän jännitykseen: taistelu ja rukoushiljaisuus. Nämä kaksi asennettä näyttävät olevan ristiriitaisia tai vastakkaisia toisilleen, mutta niiden huomataan lopulta olevan sisäkkäin, siten että toinen synnyttää toisen lakkaamattomassa vuorovaikutuksessa. Taistelu meidän sisällämme, että vapautuisimme sisäisistä vankiloistamme ja halustamme pitää vankina toisia. Ja taistelu yhdessä köyhien kanssa, että heidän äänensä pääsisi kuuluviin ja sorron järjestelmät murrettaisiin. Rukoushiljaisuus, että meidän katselemistapamme voisi vähän kerrallaan muuttua, kunnes katselemme ihmisiä ja maailmaa Kristuksen silmillä.”
Back to basic eli kannattaa näköjään lukaista näitä ajatuksia aika ajoin. Ja istua sitten hiljaa ja antaa sanojen ja tunteiden laskeutua…
t.Eeva-Stiina