Iloa ja pahaa tuulta.

Siiri taisi unohtaa kirjoittaa tähän, tai ehkä se tulee myöhemmin. Pidimme nimittäin unelmapäivän ja lähinna hallituksen jäsenet unelmoivat tulevaisuudesta. Siitä mitä Sinapinsiemenessä tapahtuu kolmen vuoden kulutta.

Sen jälkeen olen ollut mm. Joensuussa lautantaina Sinapinsiemenenä pitämässä ns. Koskiprunssilla ”alustusken ”aiheesta Hiljaisuus elämäntapana. Mikä minä olen näistä puhumaan? Mikä minä olen menemään tuntutolkulla marraskuisessa pimeydessä toiselle reunalle maata ja puhumaan yli 60 henkilölle. Mikä minä olen? ´Mutta menin ja puhuin kun niin pyydettiin. Ehkä tärkeintä ei ollut se puhe, vaan tapaaminen, kohtaaminen ihmisten kanssa. Kuunteleminen, mitä sinne päin Suomea kuuluu.  ja hämästellä, kuinka siellä nyt yllättäen olikin niin paljon kiinnostuneita tästä aiheesta, hiljaisuudesta, rukouksesta.

Tulin lauantaina myöhään kotiin. Ja minun olisi pitänyt olla hyvällä tuulella vielä tänäkin aamuna, mutta väsymykseeni katosi se tuuleni.

11 ystävää tuli Franciscuspäiväämme. Neljälle olikin tullut este. Sairautta ja muutakin pientä. Ìrkailainen ystäväperheeni toi hienon lounaan meille ja silti minä vian äksyilin ja nurisin. En olisi jaksanut olla emäntänä yhtään, en yhtään.

Loppujen lopuksi olin keittössä melkein koko ajan. Otin välillä vielä kolme vierastakin vastaan,  jotka piipahtivat katsomaan matkallaan Ukinrantaa.

Yksinkertaisesti tämä yhtälö ei onnistu. En voi olla emäntänä ja ohjelmassa mukana yhtäaikaa. Voimani eivät riitä tähän ainakaan heti matkan jälkeen. Eikä muutenkaan. Jos en ole emäntänä, olen epäkohtelias enkä vieraanvarainen.

Nolottaa äkäisyyteni ja harmittaa kun Franciscus ei juuri astunutkaan tänään ovestani.

Näin ihminen pysyy nöyränä.

riitta tssf