Konttikestit

Muistatteko sanan konttikestiläisyys. Sekin syntyi joskus 70-luvulla jonkun lipsahduksesta. Mutta sellaiset nyyttikonttikestit koimme eilen, kun suuntasimme Jyväskylään, Keltinkankaalle  ylistysmessuun, joka toimitettiin Franciscus Assisilaisen hengessä. Kontit avattiin messun jälkeen ja vietimme tosi isolla porukalla Aulikin 70 vuotispäiviä! Kirkko etenkin oli tupaten täynnä. Jubilate Deo tanssiryhmä tanssi. Kanttori opetti taizelauluja ja monet vieraat ihmettelivät toinen toisiaan! Sinäkin täällä.

Nyyttikesti pöytä notkui tuomisia jo ENNEKUIN saimme lohisoppaa… Aulikin runsaat harrastukset esittäytyivät. Niiden mukana tehtiin jopa kuperkeikkoja, kuunneltiin runoja ja mietelmiä, katsottiin kuvataidetta ja kerättiin Annukka Laineen ihanalle kirkkotaidetyölle(KOHTALOKAS VALINTA) rahaa. Annukka itse esitteli tuota ihmeellistä työtään, jossa Aatamin ja Eevan keskellä seisoo kaksi koiraa, toinen ihan Geppion suden näköinen…

Lähdimme pois hieman kesken koska juhlat vain jatkivat ja jatkuivat. Juhlat muuten oli järjestetty paitsi Aulikille kaikille niille, joilla on tänä vuonna syntymäpäivä!

Hienoa, että jotain voi järjestää näin spontaanisti ja helposti.Me täällä saimme tietää näistä juhlista vasta 29.12

Palasimme uskomattoman hiljaiseen kotiin. Sinisen talon puolella oli uutta vuotta vastaanottamassa Walkerit ja Varkit, kaksi nuorempaa Heinoa lapsineen ja  kolmekin pariskuntaa ja vielä joku muukin, yhteensä 21 henkeä. Nuo kuusi lasta juoksivat ylös ja alas, kuulemma vakoillen meitä aikuisia.  Ja samat lapset istuivat uskomattoman kauan ja hiljaa kappelissa.

Uusi vuosi on alkanut, ilon ja konttikestiläisyyden merkeissä. Ei hassumpi aloitus. 

riitta

1 Vastaa to “Konttikestit”


  1. 1 Juhani Veikkola 04/01/2011 08:13

    Kiitos innostavista uuden vuoden terveisistä. Innostus ihan tarttui! Olisipa ollut mukava olla Aulikin konttikesteissä, mutta tänne tieto tuli jälkikäteen.


Jätä kommentti




Kategoriat

Arkistot

Sivut