Adventin meditaatio

Ukkijärvi ei ole vieläkään saanut jääpeitettä, ei edes napakkaa riitettä. Nopea dippaus järven hyiseen syleilyyn on siis edelleen mahdollista. Järvi luo raamit Ukinrannalle, kehystää sitä huurteisilla oksillaan.

Katselen Ukinrannan Kappelin isoista ikkunoista mustavalkoista maisemaa. Ikiaikaiset salavat kurottautuvat kohti järveä kohmeisilla oksasormillaan. Silittävät niillä toisen vanhan leppeää pintaa ja ihailevat kuvajaistaan. Hämärän hyssy painaa maiseman peittonsa alle. Se levittäytyy kaikkialle ja sävyttää kohta kappelin kynttilävaloa. Kaunista. Aina vaan kauniimpaa.

Kuinka pieni rukouskynttilän liekki voikaan olla koskettava ja rauhoittava. – Tunnen enkelin sipaisun poskella.

Kynttilän liekki kohoaa ylöspäin. Kuin rukous, se saavuttaa Korkeimman. Lepattaa, kasvaa, kiemurtelee ja rauhoittuu. Rukoukseni hoipertelee, jää huulille, pusken sitä ulos: Jumalani, sinähän tiedät, mitä minulle kuuluu.  Herrani, sinä kuulet sanoittakin ja otat kopin sikinsokin ajatuksistanikin.  Nappaa nytkin kiinni olennaisin. Pysäytä minun vauhtini, aseta olemaan ja hengittelemään. Rauhassa.

Sinä puhalsit minuun oman henkesi, Sinun äänesi sisimpääni ja annoit työtoveruuden; näitä ei minulta oteta pois. Herra, jää meitä siunaamaan. Vapahtaja siunaa tätä maisemaa, Ukinrantaa ja sen matkaa kohti uutta. Siunaa Herra jokaista sinappilaista pyhiinvaeltaessamme luottamuksessa Uuteen Armon vuoteen 2015. Ylistys Sinulle Korkein.

Outi Niemi, Sinapinsiemen ry:n hallituksen jäsen

La ténèbre

Edellisessä postissa kuvailtiin Ukinrannan lämpöä. Nyt tuo aika tuntuu käsittämättömän kaukaiselta. Ulkona on koleaa joskin vaihtelevaa säätä – kuten kuvat viime viikolta osoittavat. Pimeys aamuisin herätessä ja iltaisin töistä palatessa koettelee. Onneksi löytyi kirkasvalolamppu!

Lauantaina talossa pidettiin Sinapinsiemen-yhdistyksen syyskokous. Aamupäivällä pieni joukkomme sai osallistua antoisan syvälliseen seminaarihetkeen yhteisöllisyydestä. Iltapäivällä, hetkipalveluksen ja maukkaan sopan vahvistamana, pidettiin sääntömääräinen kokous. Tästä kertoo piakkoin seuraava blogiteksti.

Lämmin tunnelma

 

Tätä tekstiä kirjoittaessa Ukinrannan tienoo on lämmin. Todella lämmin.

Ansiotöihin tuli luonnollinen tauko jo kesäkuun päättyessä, ja ihan pian jäävät myös talon isännöintiin jäävät askareet reilun parin viikon tauolle. Talo jatkaa silti elämäänsä… Tänä vuonna siitä pitävät huolen kesävuokralaisemme ja kenties satunnaiset talkoolaiset. Näin ainakin toivomme – marjapuskat kertoivat juuri äsken, että kohta pääsee jo poimimaan ensimmäisiä vadelmia ja herukoita.

Ups, nytkin tulee muutama sinappiystävä kylään. Kuvat kertokoot lisää lämpimästä tunnelmastamme – palataan asiaan ensi kuussa!

    

Kesäterveisiä Soililta

Ukinranta on tullut minulle hyvin rakkaaksi paikaksi. Aina kun ajan tai kävelen jyrkän mäen pihaan, tunnen tulleeni turvapaikkaan. Satoi tai paistoi, Ukinrannan siniseen taloon voin tulla kuin pesään. Pienet lastenlapsenikin ihastuivat mielenkiintoiseen taloon kaikkine kulmineen ja portaikkoineen. Olen etuoikeutettu siinäkin mielessä, että matka omasta kodistani Ukinrantaan ei ole pitkä. Orivedeltä Kangasalle hurauttaa puolessa tunnissa.

Ukinrannan taivaalla on myös pilviä. Ison talon ylläpito maksaa. Kevätkokous päätti, että katsomme vielä tämän vuoden, pystymmekö jatkamaan tämän tulisijamme ylläpitoa. Monien sopeutustoimien ansioista nyt näyttääkin jo valoisammalta.  Liekö osuutensa ollut kesäyön auringolla?!  Jäsenistön vahva tuki, talon kesäasukkaat sekä isäntäparin Jarmon ja Leenan ponnistelut ovat jo nyt auttaneet meitä eteenpäin.  Vierailu asuinyhteisö Kathoksen seuroissa toukokuulla antoi uutta voimaa nuorten innostuksen myötä. Katsomme luottavaisesti tulevaisuuteen, olemmehan ”luottamuksen pyhiinvaeltajia”.

Helatorstaina olin päiväretriitissä Metsäkestilässä. Siellä olevissa Tampereen seurakuntien retriittiesitteissä oli mainittu myös Ukinranta, mikä tuntui hyvin ilahduttavalta. Tiedotuksessamme on toki parannettavaa, mutta menemme koko ajan eteenpäin. Metsäkestilän tontin alueella oleva rukouspolku sekä pihan rukousmaja hoitivat sielua. Voisimmeko kehittää rukousmajan myös Ukinrannan pihaan? Ukkijärven kierros on jo itsessään oivallinen hiljaisuuden polku.

Ensi maanantaina 9.6. klo 15–21 kokoonnumme Ukinrantaan visioimaan tulevaa. Siihen tarvitsemme tukea: läsnäoloa ja/tai rukousta.

Ja Paratiisiviikonloppuhan on 11–13.7. Tavataan silloin Ukinrannan kesäparatiisissa!

Tapaamisiin!

Soili Juntumaa

Uutta elämää

Kristus on ylösnoussut! Tämän kuulimme viime yönä Tampereen Aitolahden kirkossa, ja tätä toistavat kristityt eri kielin ympäri maailmaa. Asia on helppo huomata etenkin näin nettiaikana erimaalaisten ystävien pääsiäistoivotuksista.

Messun jälkeen nautimme ystävien seurassa tukevan pääsiäisyön juhla-aterian, jota olimme valmistelleet suurella hartaudella koko edeltävän päivän. Mikä etuoikeus: että on ruokaa… ja ystäviä, joiden kanssa sitä jakaa.

Pääsiäisyön herkkupaloja

Takaisin pääsiäisyön messuun. Aitolahden pappi kertoi saarnassaan mm. Jerusalem-dokumentin herättämiä ajatuksia Jerusalemin kaupungin erityisyydestä sekä erilaisten ihmisten yhteiselon vaikeudesta ja välttämättömyydestä. Hän muistutti meitä myös huudahduksen ”Kristus on ylösnoussut” aikamuodon merkityksestä. Kristus ei vain ”noussut kuolleista” (imperfekti), vaan on ylösnoussut (perfekti) – eli tuo ylösnousemuksen tila jatkuu yhä.

Ylösnousemuksen ihmettely on meillä vasta alullaan, eivätkä viime viikon rukoushetkissä lukemamme Johanneksen evankeliumin tekstit ole vielä unohtuneet mielistämme. Yksi (toinen) meistä sai pitkäperjantaina olla mukana eläytymässä kärsimysnäytelmän käänteisiin, kun Harjun kamarikuoro solisteineen esitti Heinrich Schützin Johannes-passion Tampereen tuomiokirkossa. Hurja kokemus tuokin: toistaa kuorolaisena eli Jerusalemin kansanjoukon osana kiihkeästi ”Älä häntä, vaan Barabbas”, ”Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari” ja ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” Näinkö olisin itsekin huutanut tuossa tilanteessa?

Ylösnousemusta ihmettelemme myös ympärillämme. Jäistä vapautuneen Ukkijärven kalat, linnut ja kasvit saarnaavat uudesta elämästä ympärillämme joka hetki. Sama pätee omaan ihmiseloon: pettymysten ja luopumisten jälkeen on mahdollista nähdä, miten Jumala luo uutta arjen töissä, ihmissuhteissa ja Ukinrannan elämässä.

Uutta elämää pinnan alla

Katumusta ja parannusta

Keskiviikkona alkoi odotettu paastonaika. Tampereen Kalevan kirkossa otsaamme piirrettiin tuhkaristit. Paastonaika tarjoaa mahdollisuuden katumukseen ja parannukseen. Oman elämän tutkimiseen: mikä on elämässäni tarpeetonta, mistä on syytä luopua? Mistä voin – ja saan – vapautua?

Ukinrannan arkea rytmittävät tavanomaiset hetkipalvelukset, uuttera työnteko ja samalla erityisen varhaisen kevään ihmettely. Ukkijärvi, jolla vielä viikko sitten luisteltiin ja käveltiin, on nyt täysin veden peitossa. Ehkä päästään piankin jo uimaan?

Loppukuusta saamme talon täyteen Marianpäivän retriitin viettäjiä. Otsikko ”Paratiisin perintö” herättää uteliaisuutta. – Retriittiä edeltävät kaksi viikonloppua menevätkin 16.3. vietettävän Sinapinsiemenen tuomasmessun valmisteluissa Helsingissä. Kolehti kannetaan tuolloin ystävämme Komin työhön Intian Manipuriin. Tervetuloa mukaan, pääkaupungissa tuolloin liikkuvat!

Siunattua joulujuhlaa!

”Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.” (Joh. 1:5)

Joulupäivää! Joulusta tuli siis ainakin ulkoisesti synkkä ja sateinen. Ukkijärven pinta ropisee kodikkaasti. Vielä pari päivää sitten ikkunan ohitse kiiti uskaliaita retkiluistelijoita. Pääsivätköhän koskaan takaisin kuivalle maalle?

Blogiimme on ilmestynyt kirjoituksia vain harvakseltaan. Toisaalta Facebookiin liitämme viikoittain kepeämpiä tunnelmakuvauksia. Kaksi ystävää osallistui blogirinkiin syksyllä; ehkä rinki laajenee lähiviikkoina? Seuraava isompi kokoontuminen Ukinrannassa on perinteinen nuorten aikuisten pyhiinvaellusviikonloppu tammikuun lopulla. Sen oivalluksia voimme toivottavasti jakaa isommallekin porukalle.

Ukki-isäntäväen voimat ja ajan on viime päivinä vienyt totaalisesti muutto keltaisesta talosta sinisen yläkerran ”turvakätkö”-päätyyn. Myös olohuone on kokenut muutoksia. Muutto ei ollutkaan ihan pieni ponnistus. Miten tuota materiaa onkin päässyt kertymään? Vaikka kirpputorille lähteekin iso röykkiö vaatteita ja muuta, elämän yksinkertaistaminen ei ihan toteudu.

Mielenrauhaa koettelevista rempallaanoloista ja keskeneräisyyksistä huolimatta odotamme illaksi ystäviä kylään. We wish you a Merry Christmas!

Hiljaista aikaa

Kaveriviikonloppu Ukinrannassa. Syyskävelyjä järven ympäri, lehtien kahinaa, keskusteluja, saunomista pimenevässä syysillassa ja rukousta. Hiljentymistä – sellaista, johon helposti arjessa unohtaa varata aikaa. Päivittäiset hartaushetket, Taizé-hymneineen, ja pienet askareet rauhoittivat ihmeellisesti. Askeettisuus pakotti lempeästi pysähtymään Jumalan seuraan pidemmäksi aikaa.

Aluksi tuntui hieman erikoiseltakin varata aivan hiljaista aikaa vain olla ja mietiskellä, mutta hyvin pian nuo mietiskelyyn ja rukoukseen käytetyt hetket alkoivat hoitaa. Lepäsin. Ymmärsin hiljaisuuden vaativan harjoitusta, ei ainoastaan puhumattomuutta. Aluksi, katsellessani Ukinrannan olohuoneen ikkunasta järvelle, ajatukset harhailivat ympäriinsä. Vähitellen ne alkoivat kuitenkin hidastaa tahtiaan ja ymmärsin Jumalan todella kutsuvan meitä hiljaisuuteen.

Katseen vaeltaessa huurteisen ikkunan läpi tuo keltaisen ja punaisen sävyissä loistava luonto muistutti ihmisen, itseni, pienuudesta. Voisi kuvitella, että pienellä paikalla olo tuntuisi ahdistavaltakin, mutta juuri tuossa Isän edessä istuessa, lapsena, olo oli kovin turvallinen. Huolet ja kiireet muuttuivat tietoisuuteen Isän huolenpidosta – sellaisesta, joka on läsnä kaikkina hetkinä. Keveinä ja raskaina, eikä onneksi ainoastaan silloin kun kykenen tuohon ihmeelliseen rakkauteen oikein keskittymään. 

Koen kuitenkin, että juuri kuunteluun ja rukoukseen varatussa ajassa on suuri siunaus. Ei tarvitse huolehtia tai murehtia, sillä silloin elämä, pieni ja arvokas, asettuu oikeisiin mittasuhteisiin. Tuo erikoinen sisäinen muutos on jotain mitä ei voi täysin selvittää tai sanoiksi pukea, mutta joka aina uudestaan hämmästyttää. Jo kaipuun Jumalan seuraan, rauhoittumiseen, voisikin ajatella olevan ensi askel rukoukseen. Elämä rukouksessa on kasvua, jota ei voi heti silmin havaita. Mutta vuodenaikoijen vaihtuessa, lehtien tipahdellessa ja uusien versojen taas puhjetessa, Jumala pitää huolen.

Kuten puuhun kasvaa verso hento,
siten sinuun kasvan, sinuun jään.
Minne eksyneekin mielen lento,
luoksesi se palaa lepäämään.
Yli rajan hauraan palaavani
tiedän myös, jos tieni sinne vei
Hän, ken näkee, että ruumiissani
sua vailla sielu kestäis ei.
(Saima Harmaja) 

Viikonlopusta kiittäen,
Saara

Pöydän ääressä

Ajattelin aloittaa tämän blogin syksyn otsikon mukaisesti pöydän äärestä, kerran meitä kirjoittajia on kutsuttu keskustelemaan ja antamaan erilaisia näkökulmia asioihin. Pöytä on, varsinkin Ukinrannassa, jakamisen paikka ja ruokailuhuoneen pitkän pöydän ääreen kokoontuminen tarjoaa yleensä monenlaista jakamista ja saamista.

Pöytään liittyy myös kiinteästi ravinto, onhan tutuin pöytä se ruokapöytä. Tässä kattauksessa tarjolla siis kolme ruokalajia keskusteltavaksi, mietittäväksi ja jaettavaksi. Kaikki eivät nimestään huolimatta liity vain ruokaan ja ruokailuun, mutta kukin miettiköön, missä kaikkialla pöytävertailua voisi soveltaa. Hyvää ruokahalua!

Alkuruoka: jakaminen
Nykyään meillä on paljon tietoa terveellisestä syömisestä ja monesti hyvät mahdollisuudetkin syödä monipuolisesti. Silti olen sitä mieltä, että monilla on vähän yksipuolinen ruokavalio, jos siitä puuttuu jakaminen. Jotkin olennaiset vitamiinit jäävät saamatta, jos syö vain itselleen ja itsekseen, siltä tuntuu. Vaatimatonkin ateria maistuu jaettuna maukkaammalta kuin yksin lusikoituna. Miten on, olisiko jakaminen lisättävä ruokaympyrään?

Pääruoka:
Monesti ruokapöydässä on tarjolla erilaista tavaraa, suolakurkkuja tai ketsuppia lisukkeeksi. Myös tavat laittaa ruokaa vaihtelevat. Minä syön mieluusti keitetyt porkkanani ilman rakuunaa, jollekin vasta se viimeistelee kasvisten maun. Tavat vaihtelevat. Voisikin kysyä, missä määrin siedämme erilaisuutta ja missä kohtaa pitää itsekin tulla vastaan, eikä vaan pitää suurta meteliä omista mieltymyksistään. Mahtuuko pöytään useanlaista murkinoijaa? Annanko itse tilaa vai tuputanko omia mieltymyksiäni, huomaamattanikin? Tässä tuhteja kysymyksiä tarkasteltavaksi useammallekin kattaukselle!

Jälkiruoka:
Minä istun yleensä mieluiten pöydässä jommassakummassa reunassa. Siitä pääsee kätevästi täyttämään vesilasiaan, hakemaan unohtuneen lusikan ja muutenkin saa hyvän näkymän pöytäkumppaneihin. On hyvä tietää, missä on oma paikka ja käyttää senkin pohtimiseen muutama hetki, jos tuntuu, ettei ole oikein sijaansa löytänyt. Mutta ehkä on hyvä muistaa myös se, että asioita on hyvä tarkastella välillä toiseltakin kantilta. Eräs tuttavani istuu aina sisarensa perheen luona kyläillessä jonkun perheenjäsenen vakiopaikalle, koska hänen mukaansa on hyvä estää ihmisiä luutumasta omiin tottumuksiinsa. Olisiko näin syksyn aluksi hyvä aika löytää oma paikka vai tarkastella soppalautasta joskus toisestakin kohtaa kattausta?

Joka tapauksessa, näillä johdantosanoilla, tervetuloa yhteiseen pöytään!

Kulmapaikalta Tuija

Tervetuloa sinappien kesäkotiin

Kesä pamahti päälle tänä vuonna hämmästyttävällä nopeudella ja voimalla. Kun vielä vappuna odottelimme jäiden lähtöä Ukkijärvestä, niin jo parisen viikkoa myöhemmin aamu-uinnit tuntuivat jo siedettäviltä jolleivät peräti miellyttäviltä. Puutarha on vehreimmillään, rikkaruohoineen kaikkineen.

Viime viikolla mieleenpainuvinta taisi olla botswanalaisen Cathedral Male Voices -kuoron lyhyt mutta intensiivinen oleskelu sinisessä talossa. Kirkkokonsertin jälkeisessä illanvietossa botswanalaiset ja kangasalalaiset kuoroihmiset jammailivat luonamme toinen toistensa lauluja innokkaasti opetellen. Tällä viikolla talossa viettää retriittiään tuttu kehitysvammaisten ryhmä. Sen jälkeen alkaakin kesän ”vapaa” osuus: odotamme jännityksellä, keitä kaikkia tänne saapuukaan kesänviettoon!

Sininen talo tarjoaa pienille ja suurille sinapinsiemenille omatoimilomaa yhteisöllisessä talkooporukassa. Taloon kulloinkin majoittuvat lomalaiset jakavat keskenään ruuanhankinta-, keittiö- ja siistimisvuorot. Muuten on luvassa lomailua omaan tahtiin Ukkijärvellä soudellen tai Kangasalan harjuja koluten (omat pyörät voi ottaa mukaan) tai vaikkapa Särkänniemessä kieppuen.

Samoin olisi luontevaa, että vieraat osallistuisivat talon rukoushetkiin mahdollisuuksien mukaan. Talkootöitäkin talossa ja puutarhassa riittää ja niitäkin saa taitojen ja halujen mukaan tehdä… lomanviettoa ja yhdessäoloa kuitenkaan unohtamatta. Eivät työt tekemällä lopu.

Blogipäivityksiä odottaville voimme kertoa, että jatkossa omien arkisten Ukki-tapahtumiemme sijaan haluaisimme blogin tavoittelevan enemmän niitä mahtavia päämääriä, joita varten Sinapinsiemenkin alun perin perustettiin. Esimerkiksi niin, että oikeasti pohtisimme Sinapinsiemenelle tärkeitä vastuullisia eettisiä, ekologisia ja ekonomisia ratkaisuja. Tai että kehittäisimme yksilöllisyyden korostamisen sijasta uudenlaisia yhteisöllisiä välittämisen ja huolenpidon tapoja arjessamme. Nämä ovatkin sen verran isoja asioita, että olemme pyytäneet joitakin ystävistämme tulemaan mukaan bloggaajien rinkiin. Ennen syksyä kuulette eli luette toivottavasti tästä enemmän. Kirjoittajarinkiin mahtuu vielä mukaan.